Olin Lastenlinnassa jollakin tutkimus tai hoitojaksolla, kun sain hengityskatkoksen juuri viikkoa ennen kuin täytin neljätoista. Se tapahtui ruokapöydässä niin, että pääni vain retkahti ja olin kai jonkin aikaa sen jälkeen tajuton. Siitä herättyäni muistan vain kuinka rakas äitini syötti minulle kauravelliä tuttipullosta ja nukkui vierelläni lattialla. Sillä välin lääkärit tekivät omia suunnitelmiaan varalleni ja heidän tuomionsa oli saattohoito. Ei kun sitä sitten toteuttamaan vain. Ensiksi puoleksitoista vuodeksi Jorvin lastenosastolle ja sitten Muuralan sairaalaan kuolevien mummojen ja pappojen sekaan kahdeksaksi vuodeksi!

Lastenlinnassa äitini kuuli miten lääkärit analysoivat tilaani ja myös sitä annettaisiinko minulle enää nestettä. Nyt ovat molemmat näistä lääkäreistä jo kuolleet monta vuotta sitten. Rauha heidän muistolleen. Äitini otti puolen vuoden virkavapaan hoitaakseen minua. Hän kävi kotona vain kääntymässä, sillä siellä ei ollut ketään, joka olisi kaivannut. Olen perheeni ainokainen.

Olimme muuttaneet Leppävaaraan äidin kanssa ennen tätä tapausta. Muistan kun pääsin ensimmäistä kertaa kotiin Jorvista happipullojen kera, se tapahtui marras tai joulukuussa ja sain katkoksen syyskuun 10 päivä. Kävin seiskan ja kasin Jorvin sairaalakoulua siltä osin kun jaksoin, pystyin ja kyķenin. Olìn tietysti iloinen päästyäni kotiin, mutta koska äitini kävi kokopäivätyössä,  jouduin viikolla Espoossa erilaisiin hoitopaikkoihin, jotka eivät olleet minua varten.

Ensimmäisenä oli vuorossa Muurala terveyskeskuksen vuodeosasto ja sìellä hoitajat kuulema olivat itkeneet, kun heille tulee nuori ihminen kuolemaan. Olin täyttänyt syksyllä 15, kun seuraavana kesänä pääsin Muuralaan. Koska olin saattohoidossa, niin silloinhan tehdään juuri kuin potilas haluaa ja käytin sitä hyväkseni nukkumalla joka aamuksi puoli kahteentoista ja se sopi ilmeisesti myös hoitajille, tälläinen yökukkuja kun olen. Tästä ajasta muistan vain yhden epäkohdan, se tapahtui yhtenä yönä. Meillä oli joku sijainen ja hän yritti kääntää mua, mutta ei onnistunut, koska sai vasenta suoraa suoraan mahaan. En ole yleensä väkivaltainen, mutta kun en pysty puhumaan tarpeeksi selkeästi, on vaikea kertoa, ettei minua tarvitse kääntää.

Kävin yhdeksännen luokan Muuralassa siten, että Jorvin sairaalakoulun opettaja tuli luokseni sinne. Muuten kuin nukkumisen kannalta Muurala ei ollut kiva paikka. Se oli lähinnä varastointiasema, koska sieltä osastolta ei päässyt mìhinkään paitsi tietenkin viikonloppuisin kotiin. Vasta vuonna 95 muuralalaiset ottivat minut mukaansa Tallinnan päiväristeilylle ja myöhemmin pääsin omahoitajani kanssa muun muassa jouluostokselle, käymään Helsingissäkin.